Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikunta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Taas putoaa!



Siis oikeesti kuinka onnellinen olenkaan! Tänään aamupaino 83,1kg. Eilen oltiin myös alle 84kg. Se on kyllä jännä miten se käy aina näin että hirveän pitkä aika menee ettei paino putoa vaikka tekisi mitä ja sitten yhtäkkiä humpsista se putoaa. Ensimmäisiä laihtumiskommenteja on jo sadellut. Aina yhtä ihanaa kun joku huomaa että on laihtunut.

Ens viikolla pitäis muistaa maksaa salille lisää kuukausia sekä ottaa solariumiin aikaa. Muuten en kävisi solariumissa sen terveysvaikutteiden takia mutta jos en muista keväällä käydä tulee mulle aivan järkyttävä aurinkoihottuma. Monet ovat sanoneet ettei se auta asiaan että käy solariumissa mutta omalla kohdallani olen huomannut täysin toista. Jos en keväällä kuten viime keväänä käy solkussa niin aurinkoihottuma tulee ihan hirveänä. Täytyis myös muistaa ostaa karoteenitabletteja jotka kanssa olen kokenut tähän asiaan avuksi. Viime kevät ja kesä oli mulla aivan karseat tuon ihottuman kanssa. Jouduin olemaan kokoajan pitkähihanen päällä koska kädet ja rintakehä oli ihan täynnä sitä näppyä. Ja niissä helteissä oli muuten tuskaa kun teen työkseni ulkohommia. :D

Liikunnat ja ruuat on menny tosi hyvin. Salilla käyminen on ihan älyttömän kivaa enkä tosiaankaan jaksa odottaa että lumet sulaisi ja pääsisin aloittelemaan juoksemista.

torstai 10. helmikuuta 2011

Iihana sää!


Ehkäpä ihanin sää taas pitkään aikaan! Tietysti vois olla vähemmän pakkasta vielä mutta tuo auringon paiste on jotain aivan mahtavaaa. Tulee niin hyvälle mielelle ja energiseksi. Voi olla että hyvän mielen tekee myös se että mulla on vapis ja sai nukkua pitkään tai siis mulle pitkään eli yheksään. :)

Paino tänään aamulla 84.9kg. Ei siis oikein ota pudotakseen mutta eipä ole noussutkaan. Tänään olen ja tulen syömään paljon vähemmän hiilareita kun noina koulupäivinä mun ruuat menee tosi huonosti kun syön aamulla 5.30 aamupalan, 11.00 ruisleivän (evääni kouluun kun en jaksa muuta raahata), n. 17.-> Iltaruoka ja iltapala. Ensinnäkin ihan liian pitkiä taukoja ja se että kun pääsen kotiin niin aina niin järkky nälkä että tulee syödyksi hiilareita lisää hirveesti kuten pottumuussia tai muuta vastaavaa. Täksi päiväksi tein kaappiin odottamaan salaattia. namskis!


Sain tällaisen tunnustuksen FatCat:iltä (http://welcometofatcatsworld.blogspot.com/). Sääntöihin kuuluu että pitää paljastaa 7 tunnustusta itsestään sekä palkita 15 muuta kanssa bloggaajaa.

1. Rakastan sisustamista ja siitä lukemista sekä oman kodin suunnittelua. En jaksa odottaa että joskus ostamme mieheni kanssa oman kodin ja pääsemme sitä remontoimaan. Haluan nimenomaan remonttikohteen ja vielä nii että se olisi ehkä aika huonossa kunnossakin.

2. Vihaan turhaa tavaraa mutta en halua heittää mitään pois, koska voin tarvita sitä joskus. Olen yrittänyt päästä tavasta kovasti eroon mutta se on todella tiukassa.

3. Rakastan myös kukkia ja puutarhan hoitoa ylikaiken.

4. Suurin ongelmani laihdutuksessa on aina ollut se etten saa pidettyä pois saatua painoa poissa, koska olen ollut sillä asenteella että nyt laihdutetaan ja sen jälkeen voi syödä mitä vaan. Tällä kertaa olen tehnyt suuren muutoksen kaiken suhteen.

5. Olen laiska ja mukavuuden haluinen ihminen, jos ei ole pakko tehdä mitään en jaksa tehdä. Pätee melkein kaikkeen elämässäni ja yritän päästä siitä eroon.

6. Minulla on myös todella huono itsekuri. Välillä päätökseni todella pitävät mutta harvoin pystyn niitä sataprosenttisesti pitämään. Nyt oli kyllä poikkeus tuo herkuton tammikuu joka piti. Siksi en nykyään enää tee mitään ehdottomia päätöksiä.

7. Lempiherkkuni on juustokakku tai kinuski-pekaani jätski! naaaaaamsk. :P

Palkinto ei jatka tästä eteenpäin.

lauantai 5. helmikuuta 2011

yyyyy i'm in pain!


Mua sattuu niin joka paikkaan. Tosiaan alettiin silloin torstaina käymään salilla. Käytiin torstaina ja launtaina eli eilen. Piti mennä tänäänkin mutta lihasten kipeyden takia päätettiinkin että heitetään illalla koiran kanssa vain tosi pitkä lenkki niin sanotusti palautukseksi. Mennään seuraavan kerran vasta tiistaina. Salilla oon tehny alkulämmittelyks 10 minuuttia crossilla tai pyörällä ja sama loppuun eilen tosin tein loppuun 10min crossia ja 10min pyöräilyä ja käytiin koiran kans pitkä lenkki että lihakset ei ois niin kipeet mutta toisin kävi! Laitteissa oon tehnyt vain n.15kg painoilla että alkaisi kevyemmin eikä tulisi kovin kipeät lihakset. Joissain laitteissa on tottakai pakko laittaa isompia painoja kuten esimerkiksi jalkaprässissä.

Paino pyörii 84,5-85kg mutta en stressaa siitä koska kalorit ollu n. 1500kcal puolin ja toisin joten se tippuu kyllä kun sen aika on. Hedelmiä ja kasviksia oon syöny tosi paljon sekä proteiinia mm. raejuustoa, kananmunia ja lihaa.

torstai 3. helmikuuta 2011

Selvästi hyvä päivä!



Tänäään siis alkaa meidän salilla käyminen. Jännittää tosi paljon. Otettiinkin suoraan kuukausi kortit molemmille kun oli halvemmat kuin 10kerran kortti. Nyt saa sitten painaa niin paljon kuin haluaa mutta täytyy kuitenkin muistaa lepopäivät ja ottaa ihan iisisti näin alkuun.

Voisinkin tehdä nyt tälläisen mitat postauksen, joka kuukausi ottaisin itsestäni uudet mitat jotka vaa'an ohella ehkä tsemppaisivat. Sekä lupasin itselleni että jos tämä saliharrastus nyt oikeasti jatkuu niin saan ostaa itselleni treenivaatteita kunhan olen ensin näyttänyt että se oikeasti jatkuu. Nyt niihin mittoihin!

Rinnanympärys: 100cm
Mahan kapein kohta: 88cm
Mahan lihavin kohta: 107cm
Lantio/Perse: 109cm

Vasen jalka
läskikohta: 66cm

Oikea jalka
läskikohta: 67cm

Paino: 84,7kg

Tästä nyt siis lähetään ja toivon että kuukauden päästä olisi jo paljon pienempiä lukemia. Pääasia kuitenkin että liikunta olisi mukavaa ja siitä tulisi mukava osa elämää eikä pakko juttu.

Liikunnalliset paino palkinnot:
alle: 80kg - uusia salivaatteita ♥
alle: 75kg - uusi kiva mp3 ja mahdollisesti lisää salivaatteita ♥

Toivon myös että tämä auttaisi myös siihen juoksun aloittamiseen sitten kun lumet ovat sulaneet koska sitä haluaisin ehdottomasti alkaa tekemään.

Toivottavasti pääsen taas pian kirjoittamaan kun nyt voi olla että menee ensi viikon perjantaihin ennen kuin on sellaista hetkeä että pystyn yksin rauhassa kirjoittelemaan mutta katsellaan. SEE YOU BABES! ♥

tiistai 1. helmikuuta 2011

Salille käypi tie!


Eilen illalla alettiin miehen kanssa miettimään että josko otettaisiin molemmille salikortit tosta yhdeltä lähisalilta. Ensin otetaan vaan 10kerran kortti jotta hieman voi tunnustella onko sali hyvä ja haluaako siellä käydä. Jos tuntuu kivalta niin otetaan varmaan sitten pidempi aikaisemmat kortit. Jos tää nyt on se mitä mä tarvitsenkin. Viimeksi kun salilla aloitin käymään pääsin tosiaan tuonne alimpaan painooni koskaan eli 71,2kg. Eli jos mä nyt sitten taas saisin sen saman draivin päälle. Mä oon niin huono lenkkeilijä talvellla. Okei koira on pakko käyttää lenkillä joten siitä tulee vähän kävelyä mutta kuten jokainen joka koiran omistaa tietää että se on kävelyä-pysähdys-kävelyä-pysähdys-kävelyä... En halua kieltää koiraa haistelemasta koska se on sen takia se lenkki jotta se pääsee haistelemaan ja olemaan koira ei juoksemaan kieli vyön alla mun perässä.

Tänään aamupaino tasan 85kg. Mä oon vaan syöny nyt niin paljon ruisleipää. n.2-6kpl päivä. Onneksi se on kuitenkin ruisleipää. Mutta tiedän että ilman sitä leipää paino olisi jo alempana. Onneksi kuitenkin pysyn samoissa luvuissa ja menen alaspäin aina kuitenkin pikkuhiljaa. Tän on tarkoituskin että opin nyt syömään oikein enkä mussuta kaikkea turhaa kokoajan eikä mikään himolaihis.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Who can love you?


Tänään onneksi paino oli kadottanut viikonlopun nesteet kuten arvelinkin. Paino siis aamulla 84,5kg! Jesh. Voi kun pääsisin pian alle 80kg. Haluan olla taas 7xkg!

Löysin aloittelijan juoksuohjelman jossa on 12 viikon juoksuohjelma jonka jälkeen pitäisi pystyä juoksemaan 15km. Haluaisin kovasti alkaa jo harjottelemaan mutta en halua liukastua ettei nilkat tai polvet mene, kun molemmat jo huonossa kunnossa valmiiksikin. Aloitan heti kun asfaltti tulee näkyviin. Siihen asti vain kävelen lenkkiä koiran kanssa. Mulla on parin viikon päästä tuttavan juhlat ja toivon että paino olisi silloin hyvällä mallilla. En aijo juoda hirveästi enkä myöskään syödä mitään kauheita mutta haluaisin laittaa yhden mekon sinne jos mun pömppis olisi edes hieman pienentynyt siihen mennessä.

Musta tuntuu nyt oikeesti tosi hyvältä jos ei lasketa sitä että olen kipeä. Paino laskee tasasesti, saan syödä normaalisti ja on sellanen energinen olo. Suurin syy tälle mun olotilalle on varmasti se että en oo syönyt herkkuja. Kauppassakin jotenkin erillainen fiilis käydä kun tietää ettei tarvitse niihin koskea! En sano että muutenkaan olisi pakko mutta en osaa selittää.

ÄÄ mä en jaksa odottaa mä haluun juoksemaan nyt.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Elämä on ihanaa!


Tällä hetkellä oikeasti tuntuu että elämä on aivan mahtavaa! Tiedä mikä ihme vaihe tämä on vai vihdoinkin se syysmasennus väistyi sen kevät iloisuuden tieltä. Keväisin mulla aina koittaa niin sanottu uusi elämä. Varsinkin heti kun aurinko alkaa paistamaan enemmän. Musta tulee heti ilolisempi ja tuntuu että jaksaa asioita paljon enemmän. Tuntuu myös että nyt on käynyt paljon mukavia asioita joiden takia myös iloisena. Vaikeuksien kautta voittoon!


Olen katsellut myös sillä silmällä h&m:ltä tullutta kevätkuvastoa jossa on aivan ihania bikineitä. Katsotaan nyt kehtaako tänä kesänä niitä vielä päällensä pukea vai vasta ensi kesänä. Onneksi mulla on tuolla edelleen mun luotto kokovartalo uikkari joka näyttäis kymmenen kertaa paremmalta kun olisin pienempi. Viime kesänä kävin kaksi kertaa uimassa. Mua vaan hävettää niin paljon!


Kohta lähetään koirulin kanssa piitkälle lenkille. Sen jälkeen teen lihaskuntoa joissa tänään vuorossa vatsa ja selkä lihakset. Eilen tein jalka ja peppu lihaksia. Sovin itseni kanssa että aloitan pienillä sarjoilla 3 x 5. Jolloin ei toivottavsti tule heti totaali kyllästymistä ja jaksaisin kesään asti sekä siitä eteenpäin. Yksi päivä viikossa on vapaata lihaskunnosta ja se on sunnuntai tai joku toinen päivä jos siltä tuntuu. KOlmena päivänä teen jalat & peput ja toisena kolmena teen vatsat ja selät. Lenkkiä joudun tekemään joka päivä mutta nyt aletaan tekemään pidempää lenkkiä. Keväällä kun lumet sulaa haluaisin alkaa juoksemaan koiran kanssa mutta sen näkee sitten. Mietin myös että keväällä kun työni alkavat haluaisin polkea sinne pyörällä mutta se pitää katsoa sitten.

tiistai 12. lokakuuta 2010

POP PILATES

Mä oon löytänyt ehkä maailma kivoimman tavan harrastaa lihaskuntoa joka vielä tehoaakin. Nimittäin Pop pilates. Itse rakastan näitä kahta videota enkä ole vielä jaksanut tutustua mihinkään muihin kun nämä hoitavat ne alueet mitkä haluankin tällä hetkellä sekä myös näiden jälkeen tärisen jo niin horkassa etten jaksaisi enää muita vidoita tehdä. Suoisittelen jokaiselle koska itse olen huono jaksamaan ja tekemään lihaskuntoa mutta näiden kanssa jaksan treenata.

Ensimmäinen viedoa on vatsalle:


Tämä toinen on jaloille ja peballe:


Tuolta löytyy tosiaan myös muillekkin ruumiinosille yhtä kivoja viedoita mutta en tosiaan itse ole kokeillut mutta uskon kyllä että ovat yhtä kivoja ja aijon itsekkin
kokeilla kunhan lihaskunto paranee.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Tomorow is the day!



Huomenna se laihdutus nyt sitten kuitenkin alkaa. En jaksa odottaa pidempään!

Kalorirajana pidän 1600kcal päivä ensin jos tuntuu niin täytyy pudottaa sitä mutta veikkaan että pidän alkuun sitä korkeamalla.

Liikuntaa myös niin että viitenä päivänä lenkki + parina päivänä näin alkuun teen pop pilatesta. Myöhemmin nostan sitäkin kunhan pääsen hommaan sisään.

torstai 7. lokakuuta 2010

Kaksi ehtoa!

Kuinka pitkään olenkaan himoinnut Loius Vuittonin Neverfullia. Todella kauan ja nyt päätin että jos pystyn olemaan tupakoimatta niin joka kuukausi kun olen polttamatta säästän tietyn summan rahaa ja jos puolen vuoden päästä en edelleenkään polta saan ostaa sen. My dear love! Kuosista en vielä täysin varma mutta epäilen ettei tuo perus monogrammi minua oikein kiehdo. SEn ehtii päättää tässä ennen kevättä. Laukulle on myös toinen ehto nimittäin paino ja sen tulee olla silloin alle 75kg. Puolessa vuodessa siis n.10kg poies. En nyt kiellä itseäni ostamasta laukkua vaikka paino olisi 77kg jos olen kuitenkin yrittänyt mutta kun tiedän että jos vain haluan saan painon alle 75kg kevääseen mennessä.




Ensimmäinen etappi on nyt että saan oikeasti tupakoinnin loppumaan ja kun kaikista pahin vaihe menee ohi aloitan vasta oikeasti laihduttamaan. Nyt tänä aikana yritän kuitenkin syödä terveellisesti ja päästä liikunnan iloon sisään. Aika hyvin siinä olen onnistunutkin. Aikaisemmin en nimittäin halunnnut lähteä lenkille ja nykyään lähden sinne iloisena kuluttamaan kaloreita. Ruokaakin olen syönyt paljon mutta kaikki on ollut terveellistä, ei mättöä joka sekin on positiivinen muutos.
Asetan aikarajaksi laihduttamisen aloittamiselle 1.11. Silloin se viimeistään alkaa mutta saan aloittaa aikaisemminkin jos alkaa tuntua siltä.

tiistai 5. lokakuuta 2010

No smoking!

Lopetin röökinpolton n.6päivää sitten. Tää on kaameta!

Pari viikkoo oon nyt käyny joka päivä lenkillä n.tunnin ja eilen jopa jaksoin juosta tosi pitkään ja monta pätkää lenkistä. Tänään uudestaan.

Oon tehnyt myös pop pilatesta youtubest ja jokainen lihas huutaa armoa mutta tänään taas.

Painosta ei tietoa koska haluan kotiin omalle vaa'alle mutta syönyt oon kyllä aika paljon. Onneks oon kuitenkin liikkunutkin.

Yritän päästä useammin kirjoittamaan mutta kun tuntuu ettei oikeasti kerkeä.

puspus kullat! <3
-2fat2fly

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

50.

Nyt aloitan ihan uudella tarmolla. Tein itselleni ruokalistan jota noudatan. Ruokalistasta tulee noin tuhat kaloria ja uskon että tulen pysymään tässä.

Aamulla:
Kaurapuuro veteen 89kcal
Paahtis+margariini 366kcal

Päivällä:
2 kananmunaa 247kcal
n. 100-200g Findus wok vihanneksia 60kcal

Iltapala:
Jogurtti hedelmämix 80kcal
2 omenaa 143kcal

yht: 985kcal

Päivien liikunnoiksi tulee koiran kanssa lenkeilyä. huonolla säällä tai hirveällä pakkasella en aijo toteuttaa pitkiä lenkkejä mutta hyvällä säällä väh. tunnin lenkki päivässä. Teen myös 8min vatsalihasharjoituksia viisi kertaa viikossa. :)

Nyt olen aamulla jo tehnyt pari minuuttia lämmittelyä crossilla sekä vatsalihakset. Kohta taidan syödä aamupalan ja khdentoista aikaan lähden koirulin kanssa lenkkille. Suunnitelin että kun säät paranevat alan käymään lenkillä juosten. Koiran kunto sekä oma kasvaisivat.

Eilen myös ilokseni mulle soitettin ja menen työhaastatteluun ensi viikolla. Toivotaan että tärppää niin on mitä odottaa!