tiistai 23. lokakuuta 2012

Uusi blogi

oon kirjoittanut jo jonkin aikaa uutta blogia http://uusiterveempielama.blogspot.fi/ tulkaa mukaan seuraamaan jos kiinnostaa.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012



Tääki viikko on mennyt hyvin syömisten ja liikuntojen suhteen. Lihaskuntoa en oo kyllä tehnyt tällä viikolla niin ahkerasti mutta meinasin tänään vetästä oikein kunnon setit tuossa jossain vaiheessa.

Paino pitäisi katsoa huomenna. Vähän kyllä jännittää koska en oo vielä dietin alotuksen jälkeen käynyt vaa'alla. Huomenna se nähdään. En edes tiedä mikä alotuspaino oli joten vaa'assa voi nyt näkyä oikeestaan mitä vaan. Sen oon huomannu että parissa viikossa on sellanen turvotus ja pöhötys laskenu pois ja maha on taas sellanen littanampi. Toki tuossa on sellanen rasvakerros mutta paremman näkönen jo.

Liikunnat:
Ma: 1h kävelyä
Ti: 1h kävelyä
Ke: 1h kävelyä

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Viikon liikunnat




Ensimmäinen viikko sujunut todella hyvin ja liikunnat ovat menneet suunnitelmien mukaan. Ensi viikolla alkaa paluu arkeen jolloin siis mitataan myös se että kuinka tämä oikeasti lähtee sujumaan. Ruokailut ovat nyt pysyneet hallinnassa joitain karkkeja on tullut syötyä mutta olen sallinut ne koska tiedän että totaali kieltäytyminen johtaa omalla kohdallani sortumiseen jossain vaiheessa. Tällä hetkellä pääasia on etten itselleni kotiin osta mitään epäterveellistä joka aiheuttaisi kiusauksia kaapissa.

Ensi viikon perjantain paino kertoo minkälaisen pudotussuunnitelman teen jotta 65kg näkyisi vaa'assa 1.6. Yritän todella pyrkiä tuohon lukuun muuten olen todella pettynyt varsinkin jos tiedän että olen oikeasti tehnyt kaikkeni.

Ma: 1h kävelyä + lihaskunto
Ti: 1h kävelyä
Ke: 1h kävelyä + lihaskunto
To: 1h kävelyä
Pe: 1h kävelyä + lihaskunto
La: 1h kävelyä
Su: Lihaskuntoa vähän

perjantai 6. tammikuuta 2012



Edelleen liikunnat ja syömiset ovat menneet hyvin. Tuntuu vain että tv on nyt pullollaan kaikkia mainoksia joissa on herkkuja. En tiedä johtuuko siitä ettei niitä saa syödä niin näkee niitä enemmän. Motivaation saan pysymään yllä kun tuijottelen päivät pitkät kaikkia ihania inspiroivia kuvia ja vaatekuvastoja. Kyllä se tästä.

This time it's going to happen' and I will shock everyone!

Ma: 1h kävelyä + lihaskunto
Ti: 1h kävelyä
Ke: 1h kävelyä + lihaskunto
To: 1h kävelyä
Pe: 1h kävelyä + lihaskunto

keskiviikko 4. tammikuuta 2012



Liikunnat on lähtenyt hyvin käyntiin ja joka päivä on tullut ahkerasti liikuttua. Toivottavasti innostus tulee jatkumaankin. Painoa olen päättänyt että katson vasta ensi viikon perjantaina. Ja sille anolle joka kävi jo kettuilemassa että paino on 80 hevimmällä puolella niin ei ole sen tiedän läheltä kyllä liippaa ja toisella puolella kävi kyllä tuossa välissä. Onneksi se ei nyt kenenkään muun elämää heilauta kuin omaani.

Liikunnat:
Ma: 1h reipasta kävelyä + lihaskunto
Ti: 1h reipasta kävelyä
Ke: 1h reipasta kävelyä + lihaskunto

Vielä kun perjantaina teen lihaskunnon niin viikonloppuna saa lihakset levätä ja sunnuntaina myös vapaa lenkkeilystä ettei ihan joka päivä tuu liikuttua.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Uusi vuosi 2012




Tänä vuonna aijon keskittyä terveelliseen elämään. Toki haluan laihtua ja aijonkin laihtua mutta liikuntaa lisäämällä sekä terveellisesti syömällä.

Pari päivää yritän syödä nyt kevyemmin jonka jälkeen aloitan Dukan-dietin jota jatkan niin pitkään että painoni on pudonnut sinne minne haluan. Tarkoituksenani olisi myös käydä päivittäin n. tunnin kävely lenkillä. Yksi päivä viikosta on huilipäivä. Lihaskuntoo teen 3-4 kertaa viikossa riippuen kuinka kipeät lihakset on. Tästä lähtien kirjaan myös liikkunnat joka viikko ylös. Ruoatkin pitäisi mutta niitä en ainakaan nyt vielä jaksa tehdä ehkä jossain vaiheessa.

Tällä hetkelä on kyllä ainakin niin kova tsemppi päällä ettei mitään rajaa. Olen niin varma onnistumisestani mutta varmasti tulee vaikeitakin hetkiä.

Ma: 1h reipasta kävelyä + lihaskunto

tiistai 6. joulukuuta 2011

Pari päivää myöhässä!




Hirveetä haipakkaa taas pitänyt tän mun elämän kanssa. Mulla on nyt tässä lähiaikoina tapahtunut niin paljon lyhyessä ajassa etten oikein usko tätä itsekkään. Haluaisin kirjoitella tänne mutta aika ei tosiaan riitä kirjoittamiseen niin usein kun haluaisin. Nimittäin tänne kirjoittaminen auttaa pysymään ruodussa. Ensi kesänä aijon tosissani nimittäin painaa sen 65 kiloa korkeintaan enkä yhtään enempää. Onneks kohta alkaa taas kevät joka on mulle sitä laihtumisen aikaa. Nyt täytyy pyrkiä kuitenkin saamaan painoa alaspäin vaikkei se näin talvella mulle helppoa olekkaan.

Perjantaina on punnitus josta en enää aijo lipsua. Epäilen ettei maanantaina paino ollut alle 78kiloa mutta siihen tähdätään nyt vastedes.

Perjantaina tulen siis viimeistään painoni ilmoittamaan! Oli se mitä hyvänsä.

torstai 1. joulukuuta 2011



Ärsyttää kun en ole saanut itseäni niskasta kiinni. Tämä viikko on kyllä mennyt hyvin ja olen saanut leipääkin vähennettyä kun löysin todella hyvä karppileipä reseptin sekä käynyt joka päivä tunnin lenkillä. Tänään aamupaino 78,9kg eli ihan jees mutta nyt jatkan samalla linjalla ja jatkan samaa linjaa kuin aikaisemmin niin saan painon vihdoin alas. Viimeistään maanantaina tulen kirjoittelemaan taas ja paino on silloin alle 78kg.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011



Siitä onki pitkä aika ku tänne on tullu kirjoiteltua. en viitti sanoa että nyt ryhdistäydyn tän kirjottamisen suhteen koska mun elämä on tosi sekasin tällä hetkellä enkä oikeen ehi mitään ylimäärästä tehä. Sen kuitenkin lupaan että laihdutuksen ja kiinteyksen suhteen ryhdistäydyn ja ennen uutta vuotta paino on alle 74kg ja mielellään toki lähempänä vielä 70 kiloa mutta tärkeintä että alle tuon. Mitä lähemmäksi normaali painoa mennään sitä vaikeammaksi käy pudottaminen joten olen tuosta jo hyvin onnellinen. :)
Lisää liikuntaa ja huonot ruuat pois niin kyllä se siitä. Tällä hetkellä paino pyörii 77-79 kilon välillä eli en siis ole lihonut kuten joku jo ehti kettuilla. Ei vaan ole ollut aikaa kirjoitella.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Tavoitteet!



Vaikka tää pudotus ei ole nyt sujunut odotetulla tavalla niin siitä olen onnellinen että olen saanut pidettyä painon kurissa eikä se ole noussut. Nyt kuitenkin olen päättänyt että tämä lomailu laihiksesta saa riittää ja alan tosissani pyrkiä kohti tavoitettani mikä on siis ainakin se 65kg. Näin alkuun! Katsotaan miltä silloin näytän.

Heinäkuun loppuun mennessä painon tulee alkaa numerolla 76. Joku muu tulos on hyväksyttävä jos tiedän etten ole lipsunut. Uskon kyllä onnistuvani hommassa kunhan pysyn viikonlopun tiukkana.

Jos siitä eteenpäin saisin kuukaudessa väh sen kaksi kiloa pois niin painaisin uutena vuotena 66kg. Loppurutistuksen jälkeen 65kg :D Noo olen jo onnellinen jos vuoden loppuun mennessä painoni alkaa 6. Ei sen tarvitse olla vielä tasan 65kg. Keväällä sitten.

Nyt aloitan myös oikeasti sen leipälakon kunhan saan syötyä mun leipäpussin loppuun. Kukaan ei oikeasti tarvitse sitä yhtään mihinkään. Ja mä oon ihan seko sen kanssa. Tänä viikonloppuna meni taas niin överiks noiden hiilareiden kanssa oli pizzaa, patonkia, sämpylöitä, hamppareita... Lista vois vaan jatkuu! Mikä siin on kun antaa niille pikkusormen niin ne vie koko käden. Niin kauan kun sitä pystyy vastustamaan niin no problem mutta heti kun syö vähän niin se vaan jatkuu ja jatkuuu!

Ainiin yritän ehtiä ottamaan loppuviikosta kuvia vaatteissa!

torstai 14. heinäkuuta 2011

JES! Paino tänään 77,9kg. Me so happy! :))) Yritän nyt oikeesti saada aikaiseksi jotain fiksuakin tänne lähiaikoina mutten vaan ikinä kerkiä.

Oisko teillä jotain jotain idiksiä mitä haluaisitte lukea vai kirjoittelenko vaan?

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Jälleen pitkästä aikaa!



Joo ei tuo paino ihan pudonnut niin paljon kuin olisin halunnut. Tänään aamulla paino oli 78kg. No pääasia että suunta on alaspäin.

Mä oon oikeesti saanu sotkettua mun elämän niiin sekasin että en oikeesti kestä. Koulu ja työ painaa päälle mutta ne on oikeestaan ainoot paikat missä unohdan nää mun ihmissuhde sekamelskat. Ja siis nää suhdesotkut on hirveitä. Toivon mukaan nää nyt tästä selviäis suuntaan tai toiseen. Samoten kun paino sais tippuu nyt reilusti. JOudun muuttaamaan koulun takia joksikin aikaan sinne lähemmäs ja se ketuttaa jo valmiiksi mutta suunnittelin jo röökistä irtautumista ja hirveätä urheilua että kun pääsen takaisin kotipaikkakunnalle niin ole varsinaisen timmissä kunnossa.

Ehkä tää elämä tästä! Mun vaan tekis mieli sukeltaa peiton alle ja jäädä sinne koska en kestä tätä mun elämääääääää. Mul on joku kesämasennus.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Jälleen pitkästä aikaa!



Paino pyörii edelleen samoissa mutta nyt päätin että kesäkuun loppuun pakko saada paino ainakin 76 alkaviin lukuihin jotta tässä nyt edettäis johonkin suuntaan. On vaan niin hirveä kiire kokoajan koulun ja töiden kanssa. Jos en oo koulussa oon töissä ja päinvastoin. Sit pitäs vielä kavereita nähä ja ehtii tehdä kaikkea muutakin. Hirveä stressi kokoajan päällä. Niin olen nyt syönyt aika normaalisti siksi paino ei ole pudonnut mutta ei onneksi ole noussutkaan. Ei vain jaksa tässä stressin keskellä vielä elää miinuskaloreillakin saatika päästä irti siitä saakutin leivästä. Nyt aijon kyllä oikeasti yrittää tosissani sen leivän kanssa. En vain tiedä millä korvaisin sen. :/

Yritän tulla taas pian kirjoittelemaan! Toivottavasti hyvin tuloksin. Hyvää kesää kaikille. <3

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Piiitkästä aikaa!


Monta kertaa on pitänyt tulla kirjoittamaan mutten ole sitten ehtinyt tai jaksanut tai jotain muuta vastaavaa. Paino tänään aamulla 78,6kg joten ei ole noussut mihinkään onneksi! Nyt ois taas tarkotus pitää hiukan tiukempaa kuria jotta paino putoaisi taas kuunnolla. Voisin olla vaikka kuukauden mahd pienillä hiilareilla. Pastaa, perunaa ja riisiä en oo syöny muutenkaan enää pitkään aikaan. Nyt voisin yrittää vierottaa itteni leivästä. Helpommin sanottu ku tehty. Jos siitä pääsisin eroon niin tiedän että paino putoais koska se on aina ollu se mun lemppari puputusruoka. Loppurutistus ennen kesää vaikka se kyllä onkin jo täällä mutta vielä ehtii saada koko kesän itseään parempaan kuntoon.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

uudet kuvat kesävaatteissa

Tässä nyt uudet kuvat kesävaatteisiin ahtautumisesta. Vieläkään ei hyvältä näytä että oikein itkettää. Painoa lähteny melkein kymmenen kiloa ja näytän lähes samalta. Pieniä muutoksia toki on mutta haluan jotai suurempaa. Ehkä toisen kymmenen jälkeen alkaa näyttää jo ihmiseltä.




lauantai 16. huhtikuuta 2011

Järkeä ja järjestystä elämään!


Tällä hetkellä oikeestaan tuntuu ettei tässä elämässä oo mitään päätä eikä häntää. Koulutehtävät vaan kasaantuu, en jaksa urheilla ja syön huonosti tai oikeastaan en mitään. Haluan fiksun elämän. Oikeastaan sen jälkeen kun miehen kanssa alkoi mennä huonosti lähti elämä myös ihan ihme raiteille. Kaikki tuntuu mitättömältä eikä oikein mikään kiinnosta. Ruoka on vaan pakollinen juttu joskus jos muistaa. Tehtäviä ei kiinnosta tehdä. Liikuuntaakaan ei oikeastaan tule harrastettua.

Nyt kuitenkin päätin että tähän kaikkeen tulee muutos. Ei tästä tuu mitään kun vaan ryven jossain itseinhossa kaiket päivät. Laihdutus jatkuu mutta palautan itseni takaisin terveelliseen ruokavalioon enkä syö vain paria palaa leipää ja kahvia päivittäin. Alan lenkkeilemään lähes päivittäin ja lihaskuntoakin täytyy alkaa tekemään. Salilla käyntiin ei ikävä kyllä ole enää varaa kun erottiin. Sekä haluan että saan kaikki rästitehtävät palautettu niin pian kuin mahdollista.

Mulla on nyt myös ihan älyttömän paha mieli ja itseinho ihan huipussaan koska se mies jonka takia oikeastaan ero tuli niin osoittautui jälleen yhtä kusipääksi kuin aina ennenkin. Voihan tuo olla että asia vielä muuttuu koska aiheutin itse myös omalta osaltani meidän tämän hetkisen riidan mutta silti ketuttaa. Päätinkin etten ole missään yhteyksissä siihen enkä ajattele edes muita miehiä ennen kuin osaan olla yksin ja saan elämäni toimimaan. Tällä hetkellä vaan kaikki tuntuu jotenkin niin oudolle. Tavallaan hyvällä tavalla mutta osaltaan taas huonolta. En oikein edes osaa selittää sitä. Päivä kerrallaan.

Huomenna on uuden loppuelämäni ensimmäinen päivä! Ja mun loppuelämä tulee olemaan täydellinen.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Painoa ja kiirettä!


Ei kerkee kirjottelee kun hirveä stressi ja kiire. Väsymys on jotain hirveää.

Paino on kyllä onneks tippunu paljonkin. Nimittäin se oli tänään aamulla 78,7. Kyllä tää tästä. Toivottavasti tää kohta vähän helpottais tää mun sekava elämä niin voisin kirjotella enemmän tänne. Siihen asti kuitenkin tsemppiä kaikille ja tehdään kaikki parhaamme! <3

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Se tapahtui!


Nyt se sitten tapahtui, paino nimittäin oli tänään aamulla 79,3kg. Ei enää 8 alkavia lukuja. Jee ihanaa.

Mies lähti eilen pois mutta miks vaikka eilen tuntui että tämä on oikea ratkaisu niin se tuntuu nyt niin väärältä. Mä haluun sen vaan takaisin mun viereen enkä ketään toista. Mä oon nyt niin sekasin enkä tiiä mitä ajatella. Mies tulee varmaan tänään käymään niin puhutaan.

Ajatuksen purkua!

Mä en tiedä mitä mä teen. Olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa kohta kaksi vuotta. Mieheni on ihana ja makuuhuoneen puolella kaikki sujuu. Suhde on ihan hyvä mutta jotain puuttuu tai ainakin siltä tuntuu. Tapasin nimittäin tässä viikko sitten erään miehen jonka kanssa meillä on ollut aina silloin juttua kun en ole seurustellut kenenkään kanssa jo kuuden vuoden ajan. Olen aina ollut ihastunut tähän mieheen mutta hän ei ole halunnut musta mitään enempää. Kännissä ollaan aina nähty ja siis niin. Tämä mies sitten nyt sanoi että katuu sitä kun ei ole aikaisemmin halunnut seurustella. Sano että oon sille täydellinen yms.. ja että haluaa mut. No tottakai tämä saa mut ihan sekasin kun ihminen joka pyörii aika useinkin mun mielessä sanoo noin. Enkä nyt enää todellakaan tiedä mitä teen. En oo saanu nukuttuu kunnolla öitä kun heräilen , oon äärettömän kiukunen kokoajan kun tää tilanne stressaa mua. Mieheni kanssa on siis mennyt pidemmän aikaa jo ei huonosti mutta miten sen sanois, kummallisesti. Tuntuu ettei suhde ole enää samanlainen tai siis tottakai suhde muuttuu kokoajan mutta että ollaan jotenkin kauhean etäisiä.

Mä oon vaan nyt niin sekasin enkä tiiä mitä tehä. Pakko oli purkaa ajatuksia kun en oikein voi kenellekkään tästä puhua.