torstai 6. tammikuuta 2011


Äh! Paino ollut nyt jo toista aamua samassa lukemassa. Masentavaa. Nyt syön kuitenkin paljon enemmän kuin aikaisemmilla laihdutus kerroilla ja toivotaankin että tämä pysyisi poissa oikeasti kun se lähtee. Tällä hetkellä päivittäiset kalorit 1500-1700kcal. Eilen kiitos äitin tekemien joulutorttujen mentiin 2100kcal joten voi olla että tuossakin syy miksi ei paino pudonnut. Noo jos huomenna saisi ihastella pienempää lukemaa. Mä uskon nyt vakaasti että pystyn tähän ja ymmärrän myös sen että tästä ei pitäisi puhua laihdutuksena vain elämäntapa muutoksena koska en voi enää ikinä palata samoihin ruokailutottumuksiin kuin aikaisemmin.

Paino siis tänä aamuna 86,4kg eli enemmän kuin silloin kuin aloitin laihdutukseni ja oli ensimmäinen punnitus. Niin nuo vaan taas kerran nostivat painoa. Ensi viikolla paino saa luvan olla alle 85,8kg että pääsen taas niin sanotun uuden makuun.

Mä vihaan ylikaiken aamuja joina paino ei ole muutunut edellisestä päivästä mihinkään. Tulee sellanen olo ettei tästä tule mitään. Mussa on jotain vikaa. Syön likaa vaikkei söiskään. Mun ei oo vaan tarkotus laihtuu. Mun on tarkotus olla läski eikä musta ikinä tule laihaa! Nyt en kyllä anna näille tunteille periksi. Huomenna vaa'assa on jo varmasti pienempi lukema. Mä uskon siihen.

3 kommenttia:

anorien kirjoitti...

Mä tiiän, että on vaikeeta olla käymättä joka aamu vaa'alla, mutta suosittelisin, että kävisit vaa'alla vain kerran viikossa, samaan aikaan. Vuorokaudessa paino voi heitellä tosi paljon, ja (ainakin esim mulla) keho voi kerätä nestettä tosi helposti suolaisen ruoan ansiosta ja näyttää siksi suurempia lukemia yhtenä päivänä.

2fat2fly kirjoitti...

Joo mä tiedä tuon ja oon yrittänyt mutta siitä vaa'alta on niin vaikea pysyä poissa. :) Koitan kyllä nyt pakottaa itteni olemaan ensi viikon perjantaihin.

Vilukissa kirjoitti...

Juu tuo paino voi heitellä tosi paljonkin. Juuri äskettäin tulin salilta, jonka vaa'an mukaan painoa oli melkein kaks kiloa enemmän kuin keskiviikkona aamulla! Eli jos on liikkunut tai mitä on syönyt esim edellisenä iltana voi vaikuttaa tosi paljon. Mäkin siis suosittelen sitä kerran viikossa tapahtuvaa punnistusta. Ja vaakaa enemmän kehityksestä kertoo mun mielestä mittanauha ja mitat :)