sunnuntai 13. joulukuuta 2009

22.

Mielestäni viikonloppukin meni huonosti mutta vaaka on toista mieltä. Aamupaino tänään 81,2kg. Nyt pistän kyllä sellaset laihdutukset käyntiin nimittäin tänään aijon olla vain nesteillä. Varmaan juon kyllä sitä mustikkamehukeittoa, missä on vähemmän kaloreita. Sekin on kyllä aika nestepainoitteista. Voi kun saisin taas nähdä pian seitsemällä alkavan luvun alla olevassa vaa'assani. Mä haluun niiiiiin kovin olla laiha! <3

Jouluaaton tavoite paino on olla alle 80kg. Paljonko alle ihan sama mutta sen alle. Kyllähän tuohon nyt pystyy kuka vaan. Olisi kyllä kiva jos saisi sen reilusti alle koska jouluna aijon kyllä syödä enkä miettiä kaloreita niin sitten se ei ainakaan pomppaisi kauhean korkealle takaisin.

Joulun jälkeen täytyy myös alkaa suunnitella jonkin näköistä suunnitelmaa kevättä kohti. 05.06.2010 mun täytyy painaa vähän, koska silloin on mun valmistujaiset. Paljonko tämä vähän on en osaa vielä päättää. Enintään 70kg.

perjantai 11. joulukuuta 2009

21.


Viikko on taas mennyt aivan penkin alle. En onneks oo mitään kauheita lihonut mutta kun en ole laihtunutkaan koska oon syönyt kuitenkin siihen nähden aivan liikaaa!!! Mä sanoin että se motivaatio katos taas sen siliän tien. Mutta mä aijon saada sen taas takaisin. Tänään en oo oikeestaan syöny juuri mitään. Enkä toivon mukaan syökkään muutakuin vähän spaghettia ja jauheliha kastiketta. Illan juon vain teetä. <3 Mä oon ihan rakastunut vihreään teehen.

Eipä tässä sen kummempia taas. Toivottavasti saan taas postata onnistumisista eikä näitästä "ainaisista" epäonnistumisista. Minustahan se on kiinni tiedän!

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

20.

Kuten jo totesin edellisessä postauksessa viime viikko oli TOTAL FAIL! Mutta nyt aijon palata taas ruotuun. Painoa tuli lisäää jonkin verran tai päälle kilo eli painoa nyt 82,2kg. Ärsyttää kun päästin itteni sortumaan näin ja koska viikonloppukin meni vielä mässytellessä niin ei ihme että paino pomppas. Jos syö ruokaa niin lihoo tai ei ees ruokaa vaan mässyä! Sipsiä, karkkia, jäätelöä. Mun on ehkä vaikein luopua jäätelöstä. Mä rakastan jäätelöä ja voisin oikeesti elää vaikka syöden vain sitä. Tänään on ensimmäinen palaan ruotuun päivä joten tänään voin joko onnistua tai epäonnistua. Tsemppaan itseni onnistumaan. En mä saa epäonnistua!

Ennen jouluaattoa aijon saada painon alle 80kg. Eihän tuon pitäisi olla homma eikä mikään mutta kyllä se siltä taas tuntuu.

Ruoat tänään:
Jogurtti
Pihviä + peruna
Porkkanoita
Sekä PALJON vihreää teetä! <3

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

19.

Tää viikko on laihdutuksen kannalta totaali fail! En oo kyllä lihonukkaan vaan paino pyörii samassa. Pääasia etten ole lihonut vaikka mun piti kyllä laihtua paljon tällä viikolla koska huomenna on kaverin vallmistujaiset ja mun piti olla laihempi sekä myös painaa alle 80kg. Ensi viikolla uudestaan voihan se olla että jos tänään olen tiukassa kurissa niin huomenna paino olisi paljon vähemmän. Aamupaino kuitenkin tänään vaan 81,4 ja mulla on ollut ummetusta nyt pari päivää eikä oikeestaan mitään ole tullut ulos siis ei mitään. Johtuu varmaan juuri tästä epätasaisesta syömisestä. Tänään onkin pakko ottaa pari kuppia kahvia vihreän teen sijaan jos se vaikka auttaisi tuohon mahaan.

Eilen alkoi minun tokavika jaksoni lukiossa. Ensi jakson aikana on myös parin yo:n uusinta. Läpi meni mutta haluan paremmat numerot kun tiedän että olen enkussa ja bilsassa paljon parempi. Ihana ajatella että se on kohta ohi! Saan painaa lakin päähäni ja ajatella että sain jotain joskus päätökseen. En ehkä ajallaan mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

maanantai 30. marraskuuta 2009

18.

Mä en jaksa! Kokoajan kauhea suorittamisen paine päällä eikö elämää voisi elää ilman suorittamista. Täytyy olla laiha ja kaunis. Täytyy jaksata siivota kotona ja olla iloinen, huolehtivainen ja ymmärtäväinen. Kaikki työt pitäisi hoitaa saman tien alta pois eikä aina vasta viimesenä iltana. Kokeisiinkin voisi yrittää aloittaa lukemaan jo kurssin alusta alkaen. Näitä minulla pyörii päässä ja tuntuu etten pääse niistä ollenkaa eroon. Ei saisi olla ikinä huonolla tuulella ja aina pitäisi jaksaa tehdä kaikki. Jos joskus sanoo että en vain jaksanut niin heti tulee että ei se elämä noin mene. Miten kaikki jaksaa? Mä en ymmärrä. Välillä musta vaan tuntuu etten jaksa tätä enää haluaisin vain nukkua ensi kesään asti peiton alla ja herätä kun on taas valoisaa ja lämmintä. Tää kylmä ja pimeä saa mut masentuneeksi. Nyt on kuitenkin hyvää aikaa laihduttaa ennenkuin kevät tulee ja silloin kun perhonen mä kuoriudun mun vaatteistani ja olen laiha sekä kaunis!

Pienet angstaukset alkuun vaikkei se olekkaan enää tämän ikäiseltä suotavaa.

Paino nousi viikonloppuna taas hiukan kun piti krapula mättöillä muttei kuitenkaan enempää kuin +600g joten hyvät mahdollisuudet päästä vielä viikon aikana alle 81kg. Tänään aijon syödä toooooodella vähän. Näin aamun kunniaksi 200g jogurtti 40kcal/100g, päivällä 2,5dl tomaatti keittoa 80kcal/2,5dl sekä illalla vielä kurkkutikkuja kalorit vähäiset. :)

You can say what you want but I´m going to be thin! <3

torstai 26. marraskuuta 2009

17.

Paino on tippunut kiitettävän paljon tämän viikon aikana. Parempaankin olisin varmasti pystynyt mutta turha itkeä kun viikko meni jo taas. Nyt sitten taas ensi viikon punnituspäivää odotellessa ja jos vaikka silloin jo näkisin sen 7 alkavan luvun. Paino siis tänään 81kg eli -800g viime viikkoon. Melkein kilo! Eihän tuo nyt hirveästi ole muttei tuo paino nyt kuitenkaan kokoajan voi tippua hirveätä kyytiä koska muutenhan kaikki olisi laihoja jos se olisi niin helppoa!

Laihuus on minulle aina kuvastanut itsekuria. Ihmiset jotka ovat laihoja omaavat hyvän itsekurin. Joskus vielä minäkin haluan olla se jota katsotaan ja ajatellaan että tuolla on niin hyvä itsekuri ja kun se on vielä niin laiha ja kauniskin. Koen itseni nimittäin kauniimmaksi jo nyt vaikka paino ei ole paljoa tippunutkaan niin jotenkin olemus on kuitenkin jo hieman pienempi. Masu on ainakin lakannut jo pömpöttämästä niin paljon mitä se vielä vähän aikaa sitten teki.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

16.

Hyvin on sujunut. Eilen hieman possuilin ja söin karkkia ja jätskiä muttei tuo onneksi vaikuttanut aamupainoon mitään sen suurempia määriä. Perjantain punnnitus julkaisuun on kuitenkin vielä pari päivää aikaa ettei tarvitse nolona laittaa siihen taas suurempaa lukemaa. Nyt on taas tiukka kuri ollut tämän päivän eikä kurkusta oikeastaan ole alas mitään kummia mennyt. Vihreää teetä pari kuppia sekä kurkkupastilleja. Täytyy syödä kuitenkin pikkukuppi spagettia ja jauheliha kastiketta tuossa myöhemmin että jaksan lueskella kokeisiin koko illan.

Ette usko kuinka iloinen olen kun kävin tänään kirpputorilla ja löysin Abercrombien ja Fitchin villapaidan. Todella siistissä kunnossa ja vain 4€!! I'm in löööööööööv! <3

Mutta enemmittä puheitta lähdenkin tästä vaikka keittämään lisää teetä. Stay strong giirls! <3