keskiviikko 4. marraskuuta 2009

9.

Failfailfail! Ja kukas se täältä taas saapuu epäonnistuneena. Miten tää epäonnistuminen vaan jatkuu. Mä en löydä sitä samaa motivaatiota mikä mulla joskus oli. En vain ymmärrä kuinka sen saisin takaisin. Haluan olla laiha mutta siitä huolimatta tahdonvoimani ei riitä. En vissiin haluakkaan sitä tarpeeksi! En oikein tiedä mihin suuntaan lähtisin tai mitä tekisin. Aika vilisee ohi hirveätä vauhtia ja musta tuntuu etten ehdi edes ajatella mitään ennenkuin viikko on kulunut.

Aina hoen vain mä haluun! Asian eteen kuitenkin pitäisi tehdä jotain tai ei välttämättä tehdä vaan olla tekemättäkin nimittäin riittäisi nimittäin olla syömättä! Sillä laihduin toissa keväänäkin. Toki liikuinkin paljon koska kävin pitkillä lenkeillä mutta olin syömättä pitkiäkin aikoja. Pari viikkoa sitten koin kovan iskun kun siskoni sanoi että olin todella laiha silloin toissa keväänä etten varmaan ikinä ole ollut niin laiha. Voi kuinka haluaisinkin takaisin niihin mittoihin! Minua on onneksi siunattu kropalla johon kaikki kilot jakaantuvat tasaisesti eli koska olen pitkä niin tämänkään painoisena en näytä sumopainijalta. Paitsi että siltä musta tuntuu ja kyllä mä tgiedän että niin kaikki muutkin ajattelee.

Painoa en tiedä kun en ole vaa'alla taas vähään aikaan käyny. Samoissa luvuissa se on kuitenkin pyörinyt eli 83-85kg.

P.S Kiitos kommentoijille tsemppauksesta! <3

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Aloitin itse jokunen aika sitten lukemaan Dr.Philin kirjaa painonahallinta haaste. Ostin kirjan koska se oli alennuksessa ja maksoi jotain 5 euroa. Ei se mies ihan pas..kaan siinä puhu vaan ihan asiaa. Siinä on paljon sellaisia juttuja joita ei ole tullut edes mietityksi aikaisemmin ennen kuin niihi asioihin joutuu paneutumaan kunnolla sen kirjan tehtävien kanssa. Voin lämpimästi suositella kirjaa sinullekin sillä minut se on ainakin laittanut miettimään omaa painonhallinta projektiani ihan eri kantilta kuin aikaisemmin.
T. FatCat
http://helpostilihova.blogspot.com/