lauantai 2. tammikuuta 2010

32.

Jee paino oli tänään tippunut alle 80kg. Se oli nimittäin 79,7kg. Olipas ihanaa nähdä taas seitsemällä alkava luku pitkästä aikaa. Huomenna se on toivon mukaan taas vähemmän. Haluaisin niin jo painaa alle 70kg mutta siihen menee nyt vähän aikaa jostain kumman syystä. :D

ABC on menny ihan ok nyt nää kaks päivää. Oon pysynyt suunnilleen kaloreissa vaikka eilenkin mussutin niitä samoja sipsejä mutta eipä voi mitään. Tänään en saa niitä enää mussutettua koska ne loppu eikä kaapissa onneksi ole edes leipää jota voisin vahinko puputtaa.

Aina kun musta tuntuu että meinaan sortua alan katsomaan The hilssiä MTV:ltä siinä jos missä on hyvää tsemppiä. Ne on kaikki niin laihoja että aina muistan miksi sitä nälässä istutaankaan. Varsinkin Audrina on mun lemppari! <3 Heidillakin on aivan mahtava kroppa mutta se on ohjelmassa vaan niin idiootti sen Spencerin kanssa etten oikein jaksa sitä katsoa.

perjantai 1. tammikuuta 2010

31.

Eilinen meni muuten hyvin söin vaan sen 500kcal mutta sitten pöydällä oli sipsiä jota sitten napostelin aina ohimennessä myös. Tiesin joka kerta etten saisi mutta kun se oli niin hyvää. Yritin myös hokea kokoajan kuinka en laihdu tätä menoa koskaan mutta ei niistä varmaan tullut mitään kauheita kalori määriä kun en syönyt kun aina pari pientä sipsiä. Tänään en syö varmasti yhtä ainutta. Tänään taas 500kcal tai alle.

Tosi vaikea keksiä mitä söisi ettei siinä olisi kauheasti kaloreita mutta saisi kuitenkin syödä jotain. Puuro on onneksi keksitty. Se on hyvää ja täyttävää eikä siinä ole kaloreitakaan nimeksikään ruuan määrään verrattuna. Toinen mun turva ruoka on kurkku!

Kohta pitäisi palata taas kouluun. En millään jaksaisi taas mennä sinne. En kyllä jaksaisi istua kotonakaan ja vaan olla. Mikään ei oo hyvä ikinä. Pitäis pariin kokeeseen lukea sekä tietysti ylppäreihin. En oo jaksanut avata kirjaa kertaakaan näinhän niistä ylppäreistä läpi mennään!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

30.

Pakko aloittaa ABC vasta huomenna 1.1.2010 koska tänään joudunkin possuilemaan. Kyllä mä tiedän etten joudu joudu mutta en halua pahoittaa avokin mieltä sen takia että en syö mitään. En usko että paino kuitenkaan kauheasti nousee koska ei se nyttenkään ole noussut kuin aina korkeintaan 81.3. Yksi päivä pienemmilä kaloreilla niin se on taas kadonnut.

Uuden vuoden lupauksiin niinkuin kaikki muutkin ovat listanneet:
- Otan itseäni niskasta kiinni laihdutuksen suhteen ja olen tosissani
- Aijon painaa 05.06 mennessä 67kiloa
- Vuoden lopussa yritän päästä 55kiloon
- Alan kuntoilemaan (Joka päivä aerobista liikuntaa väh.½ tuntia sekä lihaskuntoa 3-4krt viikossa)
- Koulu loppuun kunnialla
- Iho kuntoon!

tiistai 29. joulukuuta 2009

29.

Oivoi mun paasto epäonnistui ja en ole edes vielä aloittanut ABC:tä. Tänään kuitenkin aloitan sen! Ei mitään mutinoita vaan tänään se alkaa. Sivupalkkiin tulee vielä kertauksen vuoksi päivien kalorimäärät niin voitte seurata missä kohdassa olen päiviä menossa. Toivottavasti paino tippuu ja paljon. <3

Pitäisi myös alkaa kiinteyttämään itseäni jotenkin. Tekemään lihaskuntoa ja juoksemaan muten oikein tiedä mitä liikkeitä olisi hyvä tehdä jotka auttaisivat. Isoimpia ongelma alueita on maha ja jalat tai no oikeastaan kokonaan ei sitä voi kierrellä.

Vähän päälle kolme kiloa pois että 10kg on lähtenyt! Silloin otan kyllä uudet kuvat itsestäni ja laitan uudet sekä yhdet vanhat joissa painan 85-87kg niin katsotaan onko muutosta vai ei. Toivottavasti on koska muuten en varmaan kehtaa edes kuvia laittaa. Kaiken järjen mukaan mukaan pitäisihän niisä nyt jotain eroa olla mutta ei sitä koskaan tiedä.


28.

Age: 21
Height: 172cm
Weight: 81 kg

Dress Size: 42/L

Highest Weight: 87kg
Lowest Weight: 71kg

Goal Weight: 60kg

Favorite Diet Food: Vihreä tee, Zero, jogurtti 40kcal/100g, kurkku


Favorite Binge Food: Leipä!


Favorite Exercise: En oikeastaan pidä mistään mutta sanotaan vaikka lenkkeily


Favorite Thinspo: Julkkisten sellaset paparazzi kuvat jossa ihan normi vaatteet päällä ja real girl thinspot


Where Do You Slip Up: Huonon päivän jälkeen ja riippuen monista jutuista


When Did It Start: 2 vuotta sitten


Does Anyone Know: Tietää että laihdutan muttei miten


Do You Want Help: EN!


How Many Calories Do You Consume A Day: 0-1000kcal riippuen päivästä


What Do You See When You Look In The Mirror: FAT!


Are You In A Relationship: Kyllä


Are You The Fat Or Thin One Out Of Your Friends: Tällainen läskipallo


Are You Depressed: Hiukan ehkä


Ever Tried To Commit Suicide: Kyllä


Ever Been To A Psychologist: Kyllä


I AM -
[x] anorexic
[] ednos
[x] bulimic
[] living off diet pills
[x] hungry
[x] thirsty
[] drinking something
[ ] Under 100lbs
[x] starving yourself
[] participating in a fast


PEOPLE -
[] ask if I’m anorexic/bulimic
[x] call me fat
[] say I’m skinny

[ ] say I’m ugly
[x] say I’m pretty
[] spread rumors about me
[] force me to eat
[] say I eat too much
[] wish I’d eat more
[x] don't know I'm anorexic/bulimic


I WISH -
[x] I was THIN
[x] I had a better body
[x] I didn't have to eat
[x] I could control myself
[x] I was under 110lbs
[x] I could avoid food
[x] I could hide what I am
[x] I wasn’t fat
[x] I was pretty
[] I could stop being ana/mia

I LOVE -
[x] feeling hungry
[x] seeing a difference when fasting
[] shaking
[] being weak
[x] losing weight
[x] being anorexic/bulimic
[x] green tea
[] diet pills
[x] being able to turn down food
[x] feeling good about myself

APPEARANCE
[] I am shorter than 5'4.
[x] I think I'm ugly sometimes.
[x] I have many scars.
[x] I tan easily.
[x] I wish my hair was a different color.
[] I have friends who have never seen my natural hair color.
[] I have a tattoo.
[x] I am self-conscious about my appearance.
[x] I have/had braces.
[] I wear glasses.
[x] I would get plastic surgery if it were 100 safe, free of cost, and scar-free.
[x] I've been told I'm attractive by a complete stranger.
[] I have more than 2 piercings.
[] I have piercings in places besides my ears.
[] I have freckles.

FAMILY
[] I've sworn at my parents.
[] I've run away from home.
[] I've been kicked out of the house.
[x] My biological parents are together.
[] I have a sibling less than one year old.
[x] I want to have kids someday.
[] I've had children.
[] I've lost a child.

EMBARRASSMENT
[] I've slipped out a "lol" in a spoken conversation.
[x] Disney movies still make me cry.
[x] I've peed from laughing.
[x] I've snorted while laughing.
[x] I've laughed so hard I've cried.
[x] I've glued my hand to something
[x] I've laughed till some kind of beverage came out of my nose.
[] I've had my trousers rip in public.

RELATIONSHIPS
[] I'm single
[x] I'm in a relationship.
[] I'm engaged.
[] I'm married.
[] I've gone on a blind date.
[] I've been the dumpee more than the dumper.
[x] I miss someone right now.
[] I have a fear of abandonment.
[] I've cheated in a relationship.
[] I've gotten divorced
[x] I've had feelings for someone who didn't have them back.
[] I've told someone I loved them when I didn't.
[] I've told someone I didn't love them when I did.
[x] I've kept something from a past relationship.

SEXUALITY
[] I've had a crush on someone of the same sex.
[] I've had a crush on a teacher.
[x] I am a cuddler.
[x] I've been kissed in the rain.
[x] I've hugged a stranger.
[x] I have kissed a stranger.

HONESTY
[x] I've done something I promised someone else I wouldn't
[x] I've done something I promised myself I wouldn't.
[x] I've snuck out of my house.
[x] I have lied to my parents about where I am.
[x] I am keeping a secret from the world.
[x] I've cheated while playing a game.
[x] I've cheated on a test.
[] I've been suspended from school.

BAD TIMES
[x] I've consumed alcohol.
[] I regularly drink.
[] I can't swallow pills.
[] I can swallow about 5 pills at a time no problem
[x] I have been diagnosed with clinical depression.
[x] I shut others out when I'm upset.
[] I take anti-depressants.
[x] I'm anorexic or bulimic or have EDNOS.
[x] I've slept an entire day when I didn't need it.
[x] I've hurt myself on purpose.
[] I'm addicted to self harm.
[] I've woken up crying

[x] I've lost weight
[x] I've gained weight
[x] My weight holds me back
[x] Weight consumes me.


[ ] I'm at my thinnest
[] I'm at my biggest
[] I've lost weight and kept it off
[x] I've lost weight but gained it back
[x] My weight affects my mood
[x] I weigh myself daily

[x] I am jealous of everyone smaller than me
[x] I thrive on compliments
[x] I feel bigger than people who are my size
[x] I feel happy when I'm hungry
[x] I get depressed after I eat
[x] I've skipped a meal
[x] I've thrown food away
[x] I've spit food out
[x] I've fasted
[] I've taken diet pills
[] I've used laxatives
[x] I've purged

[] I exercise
[] I exercise so I can eat
[] I work out secretly
[] I work out daily
[] I exercise to counteract eating
[] I've fainted from exhaustion

I've done:
[x] Weed
[x] Cigarettes
[x] Alcohol
[] Diet pills
[x] Pain killers
[x] Anti-depressants
[] Ecstasy
[] LSD
[] Mushrooms
[x] Speed
[] Cocaine
[] Other

[x] I keep my eating habits a secret
[x] I look at thinspo
[x] I collect thinspo
[x] I condone pro-ana/mia sites

[x] I count calories
[x] I've had negative intake days
[x] I avoid food
[x] I hate food
[x] I love food

[x] I want to be this way
[] I don't want to be like this
[x] I wish I could have more control
[x] Being thin is my top priority
[x] I don't want to get better
[] I am in treatment

[x] I'm doing this for me
[x] I'm doing this for someone
[x] I'm doing this to prove myself

lauantai 26. joulukuuta 2009

27.

Joulun possuilut takana ja uudella tarmolla laihdutuksen kimppuun takaisin. Päätin myös että valmistujais päivänä painon täytyy olla alle 67 kiloa. Tavoitteeni siis että paino on 05.06 67kg. Mielellään alle mutta ainakin tuohon lukuun täytyy saada pinnistettyä. Mä pystyn varmasti tuohon jos haluan pystyä. Pysyn kurissa ja noudatan sääntöjä!

Nyt paastoan tämän ja huomisen jonka jälkeen aloitan ABC-dietin. Sen jälkeen sitten katsotaan miten siitä eteenpäin. Heti kun tiet alkavat sulamaan aloitan juoksemisen. Se nimittäin kiinteyttää mukavasti. Pitäisi myös alkaa tekemään lihaskuntoa etten jää löysäksi. Olen vain niin laiska tekemään lihaskuntoa kotona. :/ Salikorttiin ei ole varaa joten ei kauheasti jää vaihtoehtoja.

Paino oli tänään aamulla 81,5. Olihan tuo noussut mutta sen melkein arvasinkin kun söin aikas paljon. Huomenna toivottavasti paaaaaaljon vähemmän.

torstai 17. joulukuuta 2009

26.

Jes, onnistunut viikko takanapäin ja paino on myös sen mukainen. ;) Se nimittäin on tasan 80kg. Olipas mukava mennä vaa'alle ja nähdä tuo lukema. Pääsisinköhän huomenna jo alle 80kg jos pitäisin vielä tiukkaa kuria. Jouluun ei kuitenkaan ole enään kovin montaa päivää ja jouluna menen tietysti vanhempien luokse niin siellä tulee sitten syötyä enkä kyllä haluakkaan mistään kieltäytyä. Jos saisin painon nimittäin vaikka 78-79 välille niin isolla toden näköisyydella se ei enää nousisi niin helposti takaisin yli 80kg vaikka väliaikaisesti kyllä sen varmaan tekeekin muttamutta.. Jos pidän joulun asti kurin päällä ja syön joulu aattona niin paljon kuin huvittaa ja jatkan taas samaa linjaa syömisten kanssa niin suurella todennäköisyydellä laihdun varmaan enemmän koska se buuustaa kroppaa syödä yhtenä päivänä niin paljon. Kuulostaa suunnitelmalta!

Eilen käytiin pojun kanssa myös kaupoissa ja ostin itselleni Gossip Girlin ekan tuottiksen. Nyt saan katsoa niitä milloin huvittaa. Haluan myös muutkin tuotantokaudet kun ne ilmestyvät. Samoten kuin kaikki Lipstick Junglet jos niistä edes tehdään bokseja. Omistan tällä hetkellä jo kaikki sinkkuelämät ja täydelliset naiset. <3