maanantai 23. marraskuuta 2009

15.


Viikonloppu sujui todella hyvin eikä paino noussut kuin 100g. Ihmeiden aika ei ole siis vielä ohi! Tällä viikolla toivonkin että paino mahdollisesti alkaisi jo luvulla 7. Kahden kilon pudotusta siis havittelen. Ei välttämättä tällä viikolla mutta edes tämän viikon jälkeen, koska silloin saisin taas suuremman motivaation laihtua kun paino on taas alempana kuin pitkään aikaan. Tässäkin painossa herraties kuinka montaa olen käynyt nyt lähi aikoina. Ei se tunnu jotenkin hienolta painaa nyt tämän verran koska vähän aikaa sitten olen jo painanut tämän verran.

Mä en tiedä mistä tämä mun lahdutus into on taas tullut, koska tää tuntuu niin iiisiltä ettei mitään rajaa. Viikonloppunakaan ei tullut yhtään kertaa sellaista oloa että tekisi mieli saada kaikkea hyvää nyt ja heti! Perjantaina ostin itselleni kyllä minisipsi pussin vain sen takia etten sorru jossain vaiheessa hakemaan itselleni sellaista suurta ja mahtavaa. Sen syötyäni olin saanut mättöannokseni eikä sellaista enää tehnyt mieli.

torstai 19. marraskuuta 2009

14.

Nyt on sitten perjantai eli tulosten julkistus päivä. Viikko meni ihan hyvin vaikken syönyt lähellekkään dietin mukaan. Söin kuitenkin todella vähän n. 300-400kcal päivässä. Jotenkin pelotti että jos syön enemmän niin lihon tai sorrun mikä käy niin helposti. Tänään syön vielä saman kaavan mukaan mutta huomenna ja ylihuomenna voisi vähän boostailla jotta laihtuminen jatkuu. Lauantaina ja sunnuntaina korkeintaan 1000kcal ja viikolla takaisin tähän samaan vaikka voisin kyllä nostaa tuon vaikka 500kcal. Pitääpi katsella sitä sitten myöhemmin mutta siis itse asiaan eli painoon. Se oli tänään aamulla 81,8kg!! Oonpas ilonen ja tähän vaikuttaa vielä että naistenvaivatkin alko eilen. :/No mutta kuitenkin todella hyvä pudotus tälle viikolle. Ensi viikolla taas lisää!

maanantai 16. marraskuuta 2009

13.

Nyt on hyvä draivi päällä tässä hommassa! Painokin on tippunut taas ja ai että on hyvä olo. :) Kerron sitten perjantaina viikon kokonais tiputuksen. Odotan juuri että aamukahvi tippuisi ja pääsisin sitä nauttimaan. Tänään ei ole napaan mennyt vielä muuta kuin vettä, vihreää teetä ja puolikas digestive keksi. Nyt sitten kahvin juontiin.

Tänään on siis 400kcal päivä. Kauhee kun sekin jo tuntuu paljolta mutta täytyy syödä että pysyn dietissä oikein. Juomia en laske näihin lukuihin melkein koskaan mutten kyllä juokkaan mitään missä olisi kauheasti kaloreita mm. mehuja.

400kcal
Puolikas digestive 35kcal
Ruisleipä pala 60kcal
Kinkku siivu 35kcal
Kurkkua 5kcal
Ehrmann rahka purkki 145kcal
200g mustikoita 66kcal
YHT 336kcal

Ehkä syön vielä jotain tuohon lisäksi jos siltä tuntuu.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

12.

Jei! Paino tippunut jonkin verran kuitenkin iloitsemisen aihetta on että se menee alaspäin. Parin päivän sapuskat mennyt ihan okei vaikken ruokalistojen suhteen oikein pysynyt hallinnassa niin määrien suhteen kuitenkin voin siis sanoa että kaksi päivää olen nyt onnistunut dietissä. Jatkossakin taas helpompi pysyä ruodussa kun pari onnistunutta päivää takana. Tänään päätin että on tuo 200kcal päivä eli aloitan ns. alusta tuon dietin tänään vaikkei tuota 800kcal päivää vielä ollut.

200kcal
Vähän makaroonilaatikkoa 100kcal
100g mustikoita 33kcal
cracotte+kinkkusiivu n.50kcal
YHT: 183kcal

perjantai 13. marraskuuta 2009

11.

Nyt mä sen keksin tänään alkaakin tuo 2468-dietti jossa olen ah niin monta kertaa epäonnistunut. Nyt kuitenkin pystyn siihen. Joudun kuitenkin varmaan tekemään niin että aloitan 400kcal tänään. Sitten huomenna 600kcal ja sitä rataa. Nyt siis pienimuotoista ruokalista suunnitellua.

Tänään 400kcal
200g banaani jogurttia 80kcal
Lehtipihvi 150kcal
Rosamunda peruna 50kcal
Creme bonjour cuisine 70kcal
2dl Mustikkakeittoa 40kcal
YHT: 390kcal

600kcal
200g banaanijogurttia + mysliä 120kcal
Makaroonilaatikko 200kcal
Salaattia 30kcal
Ehrmann rahka 145kcal
Mustikoita 66kcal
YTH: 561kcal

En jaksa nyt enempää suunnitella. Pitääpi katsoa tässä vaikka huomenna taas listaa pidemmälle. Aina yhtä tylsää tavallaan tuo suunnitelu kun muka kauheasti pitäisi syödä mutta tulee sitä muutenkin tungettua turpa ihan täyteen kaikkea.

Nyt dietin alkaessa paino siis 84,6, joten katsotaan paljonko tippuu perjantaihin mennessä!

10.

Tasainen lihominen jatkuu! Hehe. Nyt on jokaisen viikon perjantaina ollut hiukan isompi paino aina. Eilinen päivä meni kuitenkin tosi hyvin ja tulinkin kirjoittamaan. En kuitenkaan sano taas että motivaatio on palannut tai muuta paskaa koska vasta kun olen selvinnyt viikon voin sanoa että osa motivaatiosta on palannut. Vasta kuukauden pääasiallisesti kunnolla menemisen jälkeen voidaan alkaa puhumaan jo motivaation palautumisesta.

Kevät lähestyy hirveää vauhtia ja jos en kohta ala tekemään jotain näytän syöttöporsaalta valmistujaispäivänäni. Haluan olla hoikka ja kaunis!

Tänään tullut syötyä:
200g banaanijogurtia
20g mysliä

1 näkkileipä
vähän margariinia
ohuen ohut kinkkusiivu
juusto siivu

Tänään tarkoituksena tehä vielä kanasalaattia ja ehkä vähän patonkia siinä sivussa. Loppuillasta en kuitenkaan matustele muuta kuin teetä. Sehän on sovittu juttu! Aamupaino tänään oli 84.1kg. Huomenna toivottavasti pienempää lukemaa! <3

WE CAN DO THIS! <3

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

9.

Failfailfail! Ja kukas se täältä taas saapuu epäonnistuneena. Miten tää epäonnistuminen vaan jatkuu. Mä en löydä sitä samaa motivaatiota mikä mulla joskus oli. En vain ymmärrä kuinka sen saisin takaisin. Haluan olla laiha mutta siitä huolimatta tahdonvoimani ei riitä. En vissiin haluakkaan sitä tarpeeksi! En oikein tiedä mihin suuntaan lähtisin tai mitä tekisin. Aika vilisee ohi hirveätä vauhtia ja musta tuntuu etten ehdi edes ajatella mitään ennenkuin viikko on kulunut.

Aina hoen vain mä haluun! Asian eteen kuitenkin pitäisi tehdä jotain tai ei välttämättä tehdä vaan olla tekemättäkin nimittäin riittäisi nimittäin olla syömättä! Sillä laihduin toissa keväänäkin. Toki liikuinkin paljon koska kävin pitkillä lenkeillä mutta olin syömättä pitkiäkin aikoja. Pari viikkoa sitten koin kovan iskun kun siskoni sanoi että olin todella laiha silloin toissa keväänä etten varmaan ikinä ole ollut niin laiha. Voi kuinka haluaisinkin takaisin niihin mittoihin! Minua on onneksi siunattu kropalla johon kaikki kilot jakaantuvat tasaisesti eli koska olen pitkä niin tämänkään painoisena en näytä sumopainijalta. Paitsi että siltä musta tuntuu ja kyllä mä tgiedän että niin kaikki muutkin ajattelee.

Painoa en tiedä kun en ole vaa'alla taas vähään aikaan käyny. Samoissa luvuissa se on kuitenkin pyörinyt eli 83-85kg.

P.S Kiitos kommentoijille tsemppauksesta! <3